Ammattistartti tuotti onnistuneita opinpolkuja
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus, ammattistartti, vakinaistetaan ensi syksystä lähtien. Ammattistartin kokeilusta vuosina 2006–2010 on saatu hyviä tuloksia: se ehkäisee nuorten syrjäytymistä ja auttaa oman alan löytymistä.
Ammattistartti on tarkoitettu peruskoulun päättäneille nuorille, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta ammatinvalinnassa ja koulutukseen hakeutumisessa. Ammattistartin tavoitteena on madaltaa kynnystä perusopetuksesta ammatilliseen peruskoulutukseen, selkeyttää kuvaa eri ammateista, vahvistaa valmiuksia opinnoista suoriutumiseen ja vähentää ammatillisen koulutuksen alkuvaiheen keskeyttämistä.
Vaikuttava koulutusmuoto
Ammattistartin kokeilussa on tällä hetkellä mukana 43 koulutuksen järjestäjää. Koulutusta kokeillaan 20-40 opintoviikon laajuisena. Vuonna 2008-09 kokeilun piirissä oli noin 1 200 opiskelijaa ja viime syksynä koulutuksen aloitti 1 500 opiskelijaa. Koulutuksen aikana on vahvistettu opiskelijoiden valmiuksia yleisesti ammatilliseen koulutukseen, mutta sitä on voitu painottaa ala- ja tutkintokohtaisesti.
Akatemiatutkija Aini-Kristiina Jäppisen laatiman loppuraportin mukaan ammattistartista on saatu erittäin hyviä tuloksia. Suurin osa mukana olleista nuorista on saanut ammattistartin avulla jatko-opinnoilleen vahvan pohjan.
Noin 70 prosenttia kokeiluissa mukana olleista opiskelijoista on löytänyt vähintään vuoden sisällä opiskelupaikan ammatillisesta koulutuksesta, lukiosta tai kansanopistosta tai siirtynyt työelämään tai oppisopimuksen piiriin.
Noin 2 800:sta seurantaselvityksessä mukana olleesta ainakin 1 900 nuorelle on auennut suunnitelmallinen tie jatkoon kolmen kokeiluvuoden aikana. Ammattistartti on tarjonnut nuorille kasvun ja kypsymisen jatkopaikan, lisännyt oma-aloitteisuutta ja parantanut itsetuntoa. Se on ehkäissyt omalta osaltaan nuorten mahdollista syrjäytymistä.
- Lopputuloksen perusteella kokeilu oli erittäin vaikuttava, toteaa akatemiatutkija Aini-Kristiina Jäppinen raportissaan.
Tehokas väylä perustutkintoon
Vakinaistettu ammattistarttikoulutus käynnistyy valtakunnallisesti 1.8.2010 alkavassa koulutuksessa. Opetusministeriön tavoitteena on, että ammattistartin vakiintuessa suoraan ammattistartista ammatilliseen perustutkintoon siirtyisi 80 prosenttia opiskelijoista. Lisäksi noin 10 prosenttia opiskelijoista jatkaisi opintojaan lukiossa ja muussa koulutuksessa.
Ammattistarttikoulutuksen järjestäminen edellyttää opetusministeriön lupaa. Alkuvaiheessa lupa koulutuksen järjestämiseen on tarkoitus antaa 50–60 koulutuksen järjestäjälle. Koulutusjärjestäjien lupien hakuaika päättyy 15.4.2010. Opetushallitus on vahvistanut helmikuussa 2010 opetussuunnitelman perusteet tätä koulutusta varten.
Lisätietoja:
Johtaja Mika Tammilehto, Opetusministeriö, puh. (09) 1607 7391
Johtaja Pasi Kankare, Opetushallitus, puh. 040 348 7672
Opetusneuvos Ulla Aunola, Opetushallitus, puh. 040 348 7697
Akatemiatutkija Aini-Kristiina Jäppinen, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto, puh. 014 260 3226, 040 550 2757
Julkaisuja:
Aini-Kristiina Jäppinen: Onnistujia opinpolun siirtymissä. Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuskokeilun (ammattistartti) vaikuttavuus. Raportit ja selvitykset 2010:2. Opetushallitus.
Matti Mäkelä, Mika Salonen, Teppo Koponen (toim.): Hyvä startti! Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen kokeilun loppujulkaisu. Opetushallitus ja Turun ammatti-instituutti. Yliopistopaino, Helsinki 2010.
Julkaistu myös Opetushallituksen www.edu.fi/ammatillinen/ammattistartti -sivuilla.
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus, ammattistartti, vakinaistetaan ensi syksystä lähtien. Ammattistartin kokeilusta vuosina 2006–2010 on saatu hyviä tuloksia: se ehkäisee nuorten syrjäytymistä ja auttaa oman alan löytymistä.