
Suomen ja Tanskan koululaiset tunsivat yhteiskunnan asioita parhaiten 38 maan tutkimuksessa. Vaikka suomalaisnuoret eivät ole kovin kiinnostuneita politiikasta ja siihen osallistumisesta, heillä on vahva luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Näyttötutkintojärjestelmä on viidessätoista vuodessa vakiintunut keskeiseksi aikuisten osaamisen kehittämisjärjestelmäksi. Tänä aikana on koulutettu vuosittain noin 800 uutta näyttötutkintomestaria. Kymmenestuhannes näyttötutkintomestari seppelöitiin toukokuussa. Hän on Tampereen ammattiopiston liiketalouden ja hallinnon opettaja Tarja Nieminen.

Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koulujen johdolle viime syksynä tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että koulujen välillä on edelleen suuria eroja oppilashuollon voimavaroissa ja toimintatavoissa. Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämisessä on vähäistä.

Vantaan sivistystoimi on julkaissut oppaan yläkoulun oppilaiden vanhempien ja opettajien keskinäiseen viestintään. Siinä arvioidaan kodin ja koulun välisen tiedonkulun nykytilaa ja annetaan hyviä neuvoja eri viestintävälineiden ja viestintämuotojen käytöstä.

Eurooppalaiset vertailututkimukset osoittavat, että pojat suoriutuvat tyttöjä heikommin äidinkielessä ja kirjallisuudessa. Tytöt puolestaan tytöt menestyvät poikia huonommin matematiikassa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa sosioekonominen tausta kuitenkin vaikuttaa keskimääräistä vähemmän oppimistuloksiin.

Opetushallitus on myöntänyt vuosittaisen Cygnaeus-palkinnon tänä vuonna rehtori Jorma Lempiselle. Hän on Jyväskylän Lyseon 150-vuotisen historian pitkäaikaisin rehtori. Lempinen on tehnyt ansiokkaan uran myös Suomen Rehtorit ry:n johdossa vuosina 2000 – 2007 sekä kansainvälisten rehtorijärjestöjen tehtävissä.

Bovallius-säätiön ansiokas työ vajaakuntoisten koulutuksen ja työllistymisen edistämiseksi palkittiin huhtikuun lopulla Torontossa koulujen ja yritysten yhteistyötä käsitelleessä konferenssissa.

Miten nuoret suhtautuvat ilmastouhkaan? Mitä pohjoismaalaiset koululaiset voivat oppia toisiltaan? Pohjoismaiden opetusministerit kutsuvat kouluja ja oppilaitoksia mukaan toiseen Pohjoismaiseen ilmastopäivään, joka pidetään 11. marraskuuta 2010.

Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailu järjestetään tänä vuonna jo kolmattatoista kertaa. Viksuun voi osallistua tekemällä tutkielman mihin tahansa lukion oppiaineeseen liittyen.

Lasten ja nuorten sekä metsien kasvattajat kokoontuvat syyskuun 16. päivänä yhteiseen foorumiin Lahteen. Sibelius-talossa ja lähiympäristössä järjestettävä tapahtuma antaa vinkkejä siitä, miten metsää voi käyttää oppimisympäristönä ja miten metsät sopivat eri oppiaineiden opetukseen ja yhdistämiseen.

Opetushallitus on julkaissut oppaita ja esitteen ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustamisesta. Niissä selostetaan rinnastamispäätösten hakuprosessit ja kriteerit päätöksen saamiselle.