8.2.2018

Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootaan yhteen – vaiheittain rakentuvan palvelun ensimmäistä versiota voi jo kokeilla

Koski-hankkeen myötä omat tutkintonsa ja opintosuorituksensa voi nähdä kootusti yhdestä paikasta. Omia tietojaan voi katsella jo nyt, mutta varsinaiset toiminnallisuudet tulevat käyttöön Oma Opintopolku -palvelun kautta myöhemmin keväällä.

Koski kerää yhteen tiedot kunkin oppijan koulutuksesta yksittäisestä opintosuorituksesta suoritettuihin tutkintoihin asti. Palvelu sisältää myös tiedot opinto-oikeuksista sekä suoritettujen tutkintojen keskeisistä sisällöistä ja osaamisvaatimuksista. Tiedot ovat jatkossa turvallisesti tallessa.

– Palvelu laajentuu vaiheittain ja ei ole vielä valmis, mutta kansalaiset voivat jo nyt kirjautua katselemaan tietojaan. Oppilaitokset syöttävät palveluun olemassa olevia tietoja vielä 28.2.2018 asti, eli ei ole syytä huoleen, mikäli tietoja vielä puuttuu, sanoo projektipäällikkö Joonas Mäkinen Opetushallituksesta.

Palvelussa pystytään jatkossa näyttämään seuraavat tiedot:

  • Vuoden 2018 tammikuun jälkeen kirjatut peruskoulun, lukion ja ammattikoulun suoritukset ja opiskeluoikeudet
  • Vuoden 1990 jälkeen suoritetut ylioppilastutkinnot
  • Korkeakoulusuoritukset ja opiskeluoikeudet ovat näkyvissä pääsääntöisesti vuodesta 1995 eteenpäin, mutta tässä voi olla korkeakoulukohtaisia poikkeuksia

– Mikäli palvelusta puuttuu maaliskuun alussa yllä olevien tietojen perusteella sinne kuuluvia opintosuorituksia tai opiskeluoikeuksia, voi asiasta ilmoittaa omalle oppilaitokselle, kertoo Mäkinen.

Helpompaa asiointia ja vähemmän päällekkäistä työtä

Jatkossa sellaiset viranomaiset, joilla on omassa laissa oikeus saada opiskeluoikeus- ja opintotietoja voivat hakea ne Koski-palvelun kautta. Kansalaisille palvelu voisi olla hyödyksi esimerkiksi työnhaussa, aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisessa ja opintojen etenemisen ja koulutuksessa läsnäolon seurannassa. Tietoja voisi myös itse jakaa palvelusta haluamilleen tahoille.

Tiedot siirtyvät palveluun automaattisesti koulutuksen järjestäjien järjestelmistä, joten niiden keräämiseen ja toimittamiseen ei kulu turhaan aikaa.

– Palvelun ansiosta eri viranomaisten ei tarvitse pitää yllä päällekkäisiä rekistereitä. Näin säästyy sekä rahaa että aikaa, sanoo Mäkinen.

Opetushallitus rakentaa palvelua yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Kosken tarvitsema laki astui voimaan vuoden 2018 alusta. Palvelu tulee osaksi Oma Opintopolku -palvelua, jonka kautta on tähän asti pystynyt löytämään koulutusvaihtoehtoja ja hakemaan niihin. Palvelu pyritään ottamaan käyttöön täydessä laajuudessaan vuonna 2019.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Joonas Mäkinen, Opetushallitus, , puh. 029 533 1271
Neuvontapalvelu:

Koski-hankkeen myötä kansalaiset voivat nähdä omat tutkintonsa ja opintosuorituksensa kootusti yhdestä paikasta. Omia tietojaan voi katsella jo nyt, mutta varsinaiset toiminnallisuudet tulevat käyttöön Oma Opintopolku -palvelun kautta myöhemmin keväällä.

 

FacebookTwitterYouTube