
Opetushallitus pyytää ehdotuksia vuoden 2010 Cygnaeus-palkinnon saajaksi viimeistään 12.4.2010. Cygnaeus-palkinto myönnetään joko yksityiselle henkilölle tai yhteisölle erityisistä ansioista yleissivistävän koulutuksen, ammatillisin koulutuksen, aikuiskoulutuksen tai maamme muun sivistystoimen kentällä.

Tänä keväänä järjestetään neljä yhteishakua, joihin kaikkiin voi hakea samanaikaisesti netissä. Yhteishaut alkavat maanantaina 1.3. Syksyllä alkaviin koulutuksiin voi hakea nuorten ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen, ammattikorkeakoulujen nuorten koulutuksen sekä ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksen ja ylempien ammattikorkeakoulututkintojen sekä yliopistojen yhteishaussa. Kaikkiin hakuihin on oma erillinen sähköinen hakulomake.

Opetushallituksen rahoittama kampanja rohkaisee koululaisia ja huoltajia laajempiin kielivalintoihin. Nettipelin avulla oppilaat saavat ensituntumaa vieraisiin kieliin hauskalla ja oppimaan innostavalla tavalla.

Vieraskielisten oppilaiden määrä on lisääntynyt Suomen peruskouluissa kolmessa vuodessa noin 9 prosenttia. Ammattikouluissa on vieraskielisiä opiskelijoita nyt 23 prosenttia enemmän ja yliopistoihin hakeneita peräti 70 prosenttia enemmän kuin kolme vuotta aiemmin.