Perusopetukseen valmistava opetus
Tämä selvitys tarkastelee perusopetukseen valmistavaa opetusta syyslukukaudella 2006. Selvitys perustuu kyselyyn, joka lähetettiin perusopetukseen valmistavaa opetusta järjestäville tahoille sekä kyseistä opetusta antaville opettajille huhtikuussa 2007. Syynä selvitykseen on ollut erityisesti Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2003 –2008 ollut tavoite perusopetukseen valmistavan opetuksen laajentamisesta puolesta vuodesta vuoteen. Kehittämissuunnitelma vuosille 2007–2012 asettaa tavoitteeksi tukea perusopetukseen valmistavan opetuksen tasa-arvoista tarjontaa. Selvitys kohdistui kuntatasolla perusopetukseen valmistavan opetuksen määrään sekä opetusryhmien lukumäärään kunnissa, opetuksen aloittamisen syihin ja ajankohtaan, opetukseen määrittelyyn ja opetukseen ohjaamiseen, opetusryhmien kokoon, opetuksen kestoon ja sen aiheuttamiin kustannuksiin sekä oppilaiden ohjaukseen perusopetukseen valmistavan opetuksen päätyttyä. Opettajilta kysyttiin lisäksi heidän yhteistyökumppaneitaan sekä täydennyskoulutustarvettaan. Selvityksen tarkoituksena on ollut myös koota opetuksen järjestäjien ja opetusta antavien eli perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmien opettajien näkemyksiä valmistavan opetuksen nykyisestä tilasta ja ajatuksia perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämiseksi. Lisäksi on pohdittu sitä, antaako perusopetukseen valmistava opetus tasavertaisen opiskelumahdollisuuden maahanmuuttajataustaisille oppilaille.
Tekijät:
Arja Sarsama ja Leena Nissilä (toim.)
Vuosi:
2008
ISBN:
978-952-13-3764-2
Julkaisu saatavilla seuraavilla kielillä:
suomi
Julkaisu:
Perusopetukseen valmistava opetus (pdf)