Perusopetus

Perusopetuksella on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Perusopetus tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden ja se on maksutonta. Opetuksen lisäksi oppikirjat ja muu oppimateriaalit sekä työvälineet ja aineet ovat maksuttomia.

Oppilaalla on myös oikeus saada jokaisena koulun työpäivänä maksuton, täysipainoinen ateria sekä tietyin edellytyksin maksuton koulukuljetus. Oppilaalla on  myös oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä oppilashuolto. Vammaisella tai muulla erityistä tukea tarvitsevalla on lisäksi oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät apuvälineet ja muun muassa tulkitsemis- ja avustajapalvelut ja apuvälineet. 

Oppivelvollisille lapsille ja nuorille perusopetusta annetaan yleensä peruskoulussa. Aikuisille perusopetusta järjestävät muun muassa aikuislukiot ja kansanopistot.

Peruskoulu käsittää vuosiluokat 1–9, ja se on tarkoitettu koko ikäluokalle (7–16-vuotiaat). Kuuden ensimmäisen vuoden aikana opetusta antaa yleensä luokanopettaja, joka opettaa kaikkia tai useimpia aineita. Kolmen ylimmän luokan opetus on pääosin aineenopetusta, jolloin eri oppiaineita opettavat asianomaisten aineiden opettajat. Suomessa on noin 3200 koulua, joissa annetaan perusopetusta. Niistä valtaosa on kunnallisia. Yksityisissä ja valtion kouluissa opiskelee alle 2% peruskoululaisista.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevia muutoksia

Opetushallitus on 29.10.2010 päättänyt muuttaa ja täydentää Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden alla mainitut luvut. Muutokset perustuvat Lakiin perusopetuslain muuttamisesta (642/2010).

Luvussa 1 on muuttunut alaluku 1.2. Lukuun 2 on lisätty uusi alaluku. Luvun 3 alaluku 3.4 on muuttunut. Luvut 4 ja 5 ovat muuttuneet kokonaisuudessaan.

Luvussa 8 on muutoksia alaluvuissa 8.1 ja 8.2 sekä 8.3. Määräykseen on sisällytetty vain ne em. alalukujen osuudet, joissa on muutoksia. Näiden osuuksien muutetut kohdat on merkitty kursiivilla. Muut osuudet luvussa 8 ovat säilyneet vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisina.

Opetussuunnitelmien perusteiden valmistelu on tehty yhteistyössä keskeisten sidosryhmien, Kuntaliiton, OAJ:n sekä THL:n kanssa. Lisäksi on otettu huomioon kuulemistilaisuudessa sekä opetuksen järjestäjiltä sähköisen kyselyn vastauksina saatu palaute.

Määräys on voimassa 1.1.2011 alkaen toistaiseksi. Määräys edellyttää perusopetuksen järjestäjiltä opetussuunnitelman muuttamista ja täydentämistä. Opetuksen järjestäjä voi ottaa opetussuunnitelman käyttöön 1.1.2011. Opetuksen järjestäjän tulee ottaa opetussuunnitelma käyttöön viimeistään 1.8.2011.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset (määräys 29.10.2010, pdf)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset tulevat voimaan 1.1.2011 alkaen. Määräys edellyttää perusopetuksen järjestäjiltä opetussuunnitelman muuttamista ja täydentämistä. Opetuksen järjestäjä voi ottaa päivitetyn opetussuunnitelman käyttöön 1.1.2011, viimeistään opetussuunnitelma on otettava käyttöön 1.8.2011.