63 000 yhdeksäsluokkalaista päätti peruskoulun

Opetushallituksen tiedote  vuodelta 2007

Lukion oppimäärän suoritti tänä keväänä Opetushallituksen arvioiden mukaan 33 000 opiskelijaa. Ylioppilastutkinnon suorittajia on 29 500.

Sekä ammatillisen tutkinnon että ylioppilastutkinnon suoritti 1 800 opiskelijaa.

Ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden määrä on kasvanut hieman edellisvuosista; tänä keväänä ammattiin valmistui 32 000 henkilöä. Näyttötutkintona ammatillisen koulutuksen suoritti noin 7 000 henkilöä. Oppisopimuskoulutuksen suosio on kasvanut. Oppisopimuksella ammattitutkinnon suoritti noin 11 000 opiskelijaa, tuhat enemmän kuin 2006.

Peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten lukuvuosi päättyi kaikkialla Suomessa 2. kesäkuuta.

Opetushallituksen arvion mukaan syksyllä 2007 opintiensä aloittaa 57 300 ekaluokkalaista.