Näyttötutkinnot kasvattivat suosiotaan
Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007
Vuonna 2006 yli 130 000 henkilöä osallistui näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen joko oppilaitoksissa tai tutkintotavoitteisessa oppisopimuskoulutuksessa. Näyttötutkinto-opiskelijoita oli ensimmäistä kertaa enemmän kuin oppilaitoksissa opetussuunnitelmaperusteiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuvia. Näyttötutkinto-opiskelijoiden määrä oli 13 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2006 näyttötutkinnon suoritti lähes 30 000 henkilöä ja osatutkinnon yli 40 000 henkilöä.
Näyttötutkintojen suosio jatkoi kasvuaan myös vuonna 2007. Kesäkuun loppuun mennessä yli 40 000 ihmistä osallistui näyttötutkintotilaisuuksiin, ja koko tutkinnon suoritti lähes 19 000 henkilöä.
Eniten tutkintoja suoritettiin kaupan ja hallinnon sekä sosiaali- ja terveysalalla. Suosituimpia tutkintoja olivat lähihoitajan perustutkinto, johtamisen erikoisammattitutkinto, merkonomin perustutkinto sekä myynnin ammattitutkinto.
Ammatilliset näyttötutkinnot otettiin käyttöön vuonna 1994. Näyttötutkintoina voidaan suorittaa ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Valittavana on 55 ammatillisen perustutkinnon lisäksi yli 300 ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. Aikuiset voivat osoittaa näyttötutkinnolla ammattitaitonsa ja saada osaamisestaan virallisen tunnustuksen eli tutkintotodistuksen. Ammatillisen osaamisensa voi osoittaa riippumatta siitä, miten ammattitaito on hankittu. Tutkinnon suorittajat osallistuvat tavallisesti myös tutkintoon valmistavaan koulutukseen. Koulutuksen sisältö ja kesto henkilökohtaistetaan silloin aikaisemman osaamisen perusteella. Näyttötutkinnon ja siihen valmistavan koulutuksen voi suorittaa myös työn ohella.