Tarkemmat ohjeet yhteistyöhön ja markkinointiin oppilaitoksissa

Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007

Koulu ei ole markkinointikanava. Kuluttajansuojan toteutumiseksi kouluissa tarvitaan siksi harkintaa ja suunnittelua toimittaessa yhteistyössä paitsi yritysten, myös yhteisöjen ja järjestöjen kanssa.

Näin linjataan Opetushallituksen ja Kuluttajaviraston ohjeessa Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi.

Ohje on alun perin laadittu vuonna 2004. Opetushallitus ja Kuluttajavirasto ovat katsoneet tarpeelliseksi päivittää ohjetta ottamalla painokkaammin kantaa muun muassa yhteistyöhön liittyviin käytännön tilanteisiin, välipala-automaatteihin ja koulukuvauksiin. 

Opetussuunnitelmien perusteissa oppilaitoksia kannustetaan aktiiviseen yhteistyöhön yritysten ja yhteisöjen kanssa osana normaalia koulutyötä ja opiskelua. Opetushallituksen ja Kuluttajaviraston ohjeessa kuitenkin korostetaan, että vanhemmilla on lastensa kasvattajina oikeus päättää, minkälaisen markkinoinnin kohteeksi heidän lapsensa joutuvat. Siksi alaikäiselle ei saa jakaa markkinointimateriaalia, kuten mainoksia, tuotenäytteitä tai mainoslahjoja koulujen ja oppilaitosten kautta tai järjestää markkinointitilaisuuksia ilman vanhempien suostumusta. 

Jos opetuksessa käytetään yritysten tai yhteisöjen materiaalia, opettajien on huolehdittava opetuksen tasapuolisuudesta. Oppilaita on myös ohjattava suhtautumaan saamiinsa tietoihin kriittisesti ja asettamaan ne oikeisiin yhteyksiin. 

Jos oppilaitosten käyttöön tuotetussa oppimateriaalissa on mainoksia tai piilomainontaa, sitä voidaan pitää kuluttajansuojalain vastaisena sopimattomana markkinointina. Tällaista markkinointia havaitessaan opettajan on kerrottava asiasta koulutuksen järjestäjälle ja materiaalin julkaisijalle. 

Vanhempien oikeus päättää alaikäisiin lapsiinsa kohdistuvasta markkinoinnista koskee myös välipala-automaatteja. Automaatin ulkoasu ei saa sisältää tuotemarkkinointia. Koska alaikäiset eivät voi ostaa velaksi, olisi huolehdittava myös siitä, että ainakaan alle 15-vuotiaiden käytettävissä ei olisi automaatteja, joilla ostokset maksetaan matkapuhelimella. Kouluissa ja oppilaitoksissa ei ylipäänsä tulisi myydä makeita, rasvaisia tai suolaisia välipalatuotteita tai sokeroituja juomia, koska ne ovat ristiriidassa oppilaitoksille kuuluvan terveyskasvatuksen kanssa.