Tutkimus: Nuorten syrjäytymisen riskitekijöitä kartoitettu
Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007
Sitra, Helsingin yliopisto ja Opetushallitus ovat julkaisseet Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma – löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? –tutkimusraportin.
Sitran tutkimuksessa tarkastellaan nuorten syrjäytymiseen liittyviä riskitekijöitä ja Helsingin yliopiston osuudessa persoonallisuuteen liittyvien tekijöiden merkitystä. Opetushallituksen tutkimusosassa pohditaan syrjäytymiseen liittyviä rakenteellisia riskitekijöitä.
Opetushallituksen tutkimuksessa kartoitetaan sitä, millaisia ongelmia ilmenee nuorten siirtyessä perusopetuksesta toiselle asteelle. Noin viisi prosenttia peruskoulun keväällä päättäneistä nuorista ei jatka opintojaan toisella asteella seuraavana syksynä.
Tutkimuksesta ilmeni, että erityisen suuri riski koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen on, kun oppilas ei tukitoimista huolimatta kykene saavuttamaan yleisen oppimäärän tavoitteita. Maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on huomattavan suuri riski jäädä koulutuksen ulkopuolelle. Tutkimuksessa nousi myös esille, että syrjäytymisriskiä selittää vanhempien keskimääräinen koulutustaso.