Englanninkielinen koulutus veti hakijoita ammattikorkeakouluihin
Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007
Ammattikorkeakoulujen englanninkieliseen koulutukseen hakijoiden määrä kasvoi huomattavasti viime vuodesta. Eniten hakijoita oli Nigeriasta, Suomesta, Ghanasta ja Keniasta. Opiskelemaan hyväksytyistä vajaa puolet oli suomalaisia.
Ammattikorkeakoulujen vieraskielisen tutkintoon johtavan koulutuksen yhteishaku järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja 96 % hakijoista jätti hakemuksensa netissä. Yhteishaussa oli mukana 72 englanninkielistä koulutusohjelmaa 25 ammattikorkeakoulussa. Hakuaikana 15.1.–9.2.2007 hakemuksensa jätti 12 608 henkilöä eli noin kolme tuhatta hakijaa enemmän kuin 2006. Eniten hakijoita oli Nigeriasta (3443), Suomesta (1938), Ghanasta (1568), Keniasta (902), Kiinasta (519) ja Kamerunista (499).
Suosituimpia kohteita olivat liiketalouden ja tekniikan alat sekä sosiaali- ja terveysala. Sekä liiketalouden että tekniikan aloille oli vajaa 5 000 hakijaa, sosiaali- ja terveysalalle noin 2 000 hakijaa. Sosiaali- ja terveysalalle oli eniten ensisijaisia hakijoita eli noin 10 hakijaa aloituspaikkaa kohden, tekniikan alalla oli 9 ja liiketaloudessa 8 hakijaa aloituspaikkaa kohden.
Valintakokeet järjestettiin 2.4.–11.5. välisenä aikana. Suurin osa ammattikorkeakouluista järjesti kokeita myös ulkomailla.
Valinnan tulokset julkistettiin 4.6.2007 alkaen. Hyväksyttyjä hakijoita oli 1 980, varasijoilla on noin tuhat henkilöä. Suomalaisia hyväksyttiin eniten: 810 hakijaa. Kiinalaisia hakijoita hyväksyttiin 197, nigerialaisia 127, nepalilaisia 108 ja etiopialaisia 107. Opiskelupaikan vastaanotto on ilmoitettava viimeistään 3.8.2007.
Ammattikorkeakoulujen vieraskielisen koulutuksen sähköinen hakupalvelu löytyy netissä. Nettihaun lisäksi hakija saa sivulta tietoa koulutusohjelmista, haun käytänteistä ja opiskelusta Suomessa.
Syksyn yhteishaku ammattikorkeakoulujen vieraskielisiin koulutusohjelmiin on 3.-14.9.2007.