Lindroos: Lisää yhteistyötä perusopetuksen ja toisen asteen välille

Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007

Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos peräänkuulutti koulutuksen laatutakuu -seminaarissa Levillä tiiviimpää yhteistyötä eri koulumuotojen välille.

– Peruskoulu jää kesken vuosittain 300 oppilaalta ja liian moni ei hae jatkokoulutukseen. Lisäksi opiskelumotivaatio on usein heikko yläluokilla. Viime päivinä on julkisessa keskustelussa tehty avauksia koulujärjestelmän rakenneuudistuksiksi. Rakenteellisia ratkaisuja olisi pohdittava jo peruskoulun ylimpien luokkien ja toisen asteen koulutuksen välillä. Tämä voisi tarkoittaa järjestelmiä, joilla lisätään yläluokkien toiminnallisuutta ja oppilaiden mahdollisuutta osallistua työpajoihin ja muihin työelämätoimintoihin. Tämä avaisi oppilaalle uusia oppimisympäristöjä ja tapoja oppia. Perusopetuksen suorittamisesta on ehdottomasti kuitenkin aina pidettävä kiinni.

– Pitää pohtia sitä, tulisiko peruskoulun ja toisen asteen yhteistyöhön lisätä joustoa perusopetuksen päättövaiheessa. Kyse olisi mahdollisuudesta pitää työelämäpainotteinen vaihe yläluokkien aikana, jos näyttää siltä, ettei peruskoulun suorittaminen loppuun muuten onnistu. Joustovaihe voisi selkeyttää omaa uravalintaa ja lisätä opiskelumotivaatiota. Oppilaan on saatava itselleen tuntuma siitä, mihin koulutus hänen kohdallaan tähtää ja miksi hän opiskelee. Kyse on elämänhallintakyvyn vahvistamisesta. Samaan aikaan on otettava käyttöön opitun tunnistamisen ja tunnustamisen menettelyt. Oppilaan näkökulmasta raja perusopetuksen ja toisen asteen välillä on tehtävä mahdollisimman näkymättömäksi, luontevaksi siirtymiseksi jatkokoulutukseen, hän jatkoi.

Lindroos korosti seudullista yhteistyötä, jotta oppimiselle saadaan kunnolliset puitteet ja varmuus tulevaisuudessakin. – Tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet kaikille eivät toteudu, elleivät kunnat ja muut koulutuksen järjestäjät tee entistä ennakkoluulottomammin yhteistyötä keskenään. Tarvitaan alueellisia koulutusjärjestelmän rakenneratkaisuja, jotta koulutuksen vaikuttavuus ja saavutettavuus toteutuvat. Oppijan edun on oltava lähtökohta kaikelle kehittämistyölle. Kuntien on kannettava vastuuta jokaisen oppilaan jatkosta myös toisella asteella ja seurattava sitä, minne nuoret sijoittuvat peruskoulun jälkeen, hän totesi.