Oppilaskuntatoimintaa pidetään tarpeellisena

Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007

Opetushallitus selvitti lukion ja ammatillisten oppilaitosten oppilaskuntatoiminnan tilaa. Yli 90 prosentissa lukioita on aktiivinen oppilaskunta.

Oppilaskunnat kokoontuvat säännöllisesti ja niiden toiminnan arvioidaan vaikuttavan koulun arkeen. Ammatillisissa oppilaitoksissa noin kahdessa kolmasosassa toimii oppilaskunta. Kyselyyn vastasi lähes 300 lukion ja vajaa 200 ammatillisen oppilaitoksen edustajaa.

Oppilaskunnat vaikuttavat useimmin teemapäivien ja oppilaitoksen juhlien järjestämiseen sekä kouluympäristöön. Niiden hallitusten koko on tavallisesti 6-10 henkeä, ja enemmistö kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa. Suurissa oppilaitoksissa oppilaskuntatoiminta on aktiivisempaa kuin pienissä.

Lukioiden oppilaskunnista valtaosa kerää itse varoja toimintaansa, ammatillisten oppilaitosten oppilaskunnista puolet. Yleisin tapa on juoma- tai makeisautomaatti. Oppilaskunnat saavat rahoitusta myös oppilaitoksiltaan. Yhteistyötä oppilaskunnat tekevät yleisimmin opiskelijajärjestöjen kanssa. Kansainvälinen yhteistyö on lukioissa yleisempää kuin ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisten oppilaitosten oppilaskunnista alle kymmenesosa tekee yhteistyötä yritysten kanssa, kun lukioissa osuus on noin 30 %.

Vastaajista 71 % arvioi, että lukion oppilaskunta on mukana koulun arjessa erittäin paljon tai aika paljon. Ammatillisissa oppilaitoksissa vastaava luku on 32 %. Ammatillisten oppilaitosten työssäoppimisjaksot, joiden aikana opiskelijat ovat työpaikoilla, vaikuttavat oppilaskuntatoimintaan jonkin verran. 

Oppilaskuntatoiminta on lakisääteistä lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä sekä käyttää opiskelijoiden puhevaltaa.

Opetushallitus suosittaa, että ammatilliset oppilaitokset aktivoivat oppilaskuntatoimintaansa ja lisäävät yhteistyötä oppilaitosten ulkopuolisten tahojen kanssa. Sekä lukioissa että ammatillisissa oppilaitoksissa tulisi vahvistaa oppilaskuntien roolia oppilaitosten toimintakulttuurin kehittämisessä ja opetussuunnitelmatyössä. Opetushallitus tukee oppilaskuntatoimintaa verkkosivuin ja erilaisin koulutuksin. Oppilaskuntatoiminta kytketään myös mukaan Opetushallituksen syksyllä 2007 alkavaan Lasten ja nuorten foorumiin, joka tarjoaa oppilaille ja opiskelijoille vaikutuskanavan koulutusasioihin.