Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailu 2007 käynnistyy
Opetushallituksen tiedote vuodelta 2007
Opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteistyönä toteutettava ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailu on käynnistymässä. Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuusrahoituksen osana myönnettävä laatupalkinto jaetaan nyt seitsemännen kerran. Palkintoa voivat hakea kaikki ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjät joko koko toimintansa perusteella tai vain tiettyyn yksikköön, koulutusalaan tai koulutusmuotoon liittyvän toiminnan perusteella. Laatupalkintoja jaetaan enintään neljä. Kilpailua koskevan esite, ohjeet ja hakulomakkeet löytyvät oikealla olevasta palkista.
Laatupalkintokilpailussa sovelletaan Euroopan laatupalkinnon (EFQM) periaatteita. Tänä vuonna kilpailun erityisteema on ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Kilpailuun liittyvä tiedotustilaisuus järjestetään Helsinki Congress Paasitornissa, Paasivuorenkatu 5 A, tiistaina 16.1. klo 11.30–16.15. Kilpailun hakuaika päättyy 15.5.2007.