OECD:n Schooling for Tomorrow -hanke päättyi Suomessa

Opetushallituksen tiedote vuodelta 2008

OECD:n koulutustutkimus- ja innovaatiokeskus CERI:n Schooling for Tomorrow –hanke päättyi Helsingissä. Opetushallitus ja OECD järjestivät hankkeen loppukonferenssin 29.9.–1.10.

Schooling for Tomorrow -hankkeen tavoitteena oli vuosina 1997–2007 vakiinnuttaa tulevaisuuspohdinta osaksi koulutuksen kehittämistä. Hankkeeseen osallistuivat Australia, Itävalta, Kanada, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Ruotsi ja Iso-Britannia. Suomi osallistui siihen vuosina 2006–2008.

- SfT-hanke käynnistettiin, koska haluttiin selvittää muiden maiden hyviä käytäntöjä ja oppia muilta. Samalla haluttiin oppia tuntemaan mekanismeja, jotka vaikuttavat yhteiskunnan muutokseen ja mm. koulutukseen, totesi hanketta CERI:ssä johtanut David Istance.

Sft-hankkeessa tunnistettiin erilaisia skenaarioita, jotka tulevaisuudessa vaikuttavat koulutuksen muuttumiseen. Hankkeen avulla opetettiin myös opettajille tulevaisuusajattelua ja tulevaisuuden lukutaitoa (Future literacy) eri maissa. Suomessa hanketta koordinoi Opetushallitus  Koulutus tulevaisuuteen -hankkeella. Päätöskonferenssissa Suomi sai kiitosta OECD:ltä. – Suomessa koulutuksen tulevaisuuden pohdinta otetaan vakavasti, totesi OECD:n koulutuksen pääosaston johtaja Barbara Ischinger.

Schooling for Tomorrow -päätöskonferenssiin osallistui 120 henkeä yli kahdestakymmenestä maasta.

Hankkeen loppuraportti Trends shaping Education. (pdf)