Uusin Eurydice-julkaisu tarkastelee korkeakoulutuksen hallintoa ja ohjausta

Opetushallituksen tiedote vuodelta 2008

Keskiviikkona 18.6. julkaistu Eurydice-julkaisu Higher Education Governance in Europe tarkastelee eurooppalaisen korkeakoulutuksen hallintoa, rakenteita, rahoitusta ja ohjausta, erityisesti julkisen ja yksityisen rahoituksen asemaa sekä opetus- ja tutkimushenkilöstön hallintoa.

Raportin mukaan korkeakouluilla on useimmissa Euroopan maissa ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina ulkoiset sidosryhmät kuten yritykset ja julkinen sektori. Noin viidessätoista maassa ulkopuoliset sidosryhmät osallistuvat myös päätöksentekoon, pääasiassa pitkän tähtäyksen strategiseen suunnitteluun.  Korkeimman toimeenpanevan johtajan valitsee Euroopassa tavallisimmin elin, jossa ovat osallisina sidosryhmät. Noin kolmasosassa maita lopullisen nimityksen tekee ministeriö tai valtiojohto.

Tärkeimmät korkeakoulujen yksityiset rahoituslähteet eri maissa ovat lahjoitukset ja perinnöt, tutkimuskumppanuudet ja tulot maksullisesta toiminnasta. Virossa, Kyproksella, Latviassa, Itävallassa ja Romaniassa korkeakouluilla on täydet vapaudet perustaa yhtiöitä, tehdä sijoituksia ja lainata rahaa. Suurimmassa osassa Euroopan maita on otettu käyttöön kannustimia yksityisen rahoituksen hankkimiseksi. 

Suomen lisäksi vain Belgian flaaminkielisessä yhteisössä, Ranskassa ja Isossa Britanniassa on säädöksiä, joka antavat korkeakouluille oikeudet henkiseen omaisuuteen (intellectual property), joka on syntynyt esimerkiksi tutkimuksen tuloksena. Näissä maissa koreakoulut voivat, tietyissä rajoissa, lisäksi perustaa yhtiöitä ja tutkimuskumppanuuksia yksityisen sektorin kanssa.

>> Julkaisu Higher Education Governance in Europe


Eurydice on tietoverkko, jonka päätehtävänä on tuottaa vertailukelpoista ja analyyttista tietoa eurooppalaisista koulutusjärjestelmistä ja koulutuspolitiikasta. Suomen Eurydice -yksikkö sijaitsee Opetushallituksessa.