Vuoden 2008 Cygnaeus-palkinto Mervi Wäre-von Hedenbergille

Opetushallituksen tiedote vuodelta 2008

Opetushallituksen Cygnaeus-palkinto on myönnetty luokanopettaja, opettajankouluttaja Mervi Wäre-von Hedenbergille.

Palkinnon luovutti opetusministeri Sari Sarkomaa rehtorien kesäpäivillä Tampereella. Cygnaeus-palkinto myönnetään vuosittain yksityiselle henkilölle tai yhteisölle erityisistä ansioista yleissivistävän koulutuksen, ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen tai muun sivistystoimen kentällä. Palkintoa esitti WSOY Oppimateriaalit Oy.

Palkintoperustelut:

Mervi Wäre-von Hedenbergillä on pitkä ja ansiokas ura oppikirjojen, erityisesti aapisten tekijänä ja tätä kautta tapahtunutta myönteistä vaikuttamista yli miljoonan suomalaisen lapsen oppimisen ja sivistyksen perustan luomiseen. Hän on myös ansioitunut opettajankouluttaja, jonka vaikutus koulutyön kehittymiseen ja oppilaisiin on välittynyt monien opettajaksi valmistuneiden sukupolvien kautta.

Mervi Wäre-von Hedenberg on osallistunut lisäksi aktiivisesti opetuksen kansalliseen kehittämistyöhön mm. opetussuunnitelman perusteiden laadintaprosessin kautta sekä erilaisissa kehittämishankkeissa, joista mainittakoon Luku-Suomi-hanke. Hän on välittänyt osaamistaan, innostuneisuuttaan ja näkemystään ja vaikuttanut siten vahvasti koko suomalaiseen opetuskenttään, erityisesti hyvän perusopetuksen kehittämiseen.