Koulupihakilpailussa palkittiin parhaita pihoja
Opetushallituksen tiedote vuodelta 2009
Tampereen Viherpäivillä jaettiin valtakunnallisen Koulupihakilpailun palkinnot. Kilpailun tarkoituksena oli saada koko kouluyhteisö huomaamaan pihan merkitys oppilaiden kouluviihtyvyydelle.
Peruskoulujen sarjassa palkittiin Limingan Ketunmaan ja Rantakylän koulut sekä Pietarsaaren Lagmans skola. Oulun Lintulammen koulu sai kunniamaininnan. Lukiosarjan parhaat pihahankkeet olivat Kaarinan lukiolla ja Tornion yhteislyseon lukiolla. Ammatillisten oppilaitosten sarjassa palkittiin Kurejoella sijaitseva Järviseudun Ammatti-Instituutti JAMI sekä Hämeen Ammatti-Instituutin Mustialan toimipiste. Palkitut koulut ja oppilaitokset saivat rahapalkintoja ja pihakalusteita.
Koulupihakilpailu liittyy valtakunnalliseen Vihervuosi 2008 -teemavuoteen. Kilpailun tarkoituksena oli saada koko kouluyhteisö huomaamaan pihan merkitys oppilaiden kouluviihtyvyydelle ja löytämään pihan mahdollisuudet opetuksen ja oppimisen ympäristönä. Kriteereinä korostettiin paikallisuuden ja ekologisuuden merkitystä koulupihan toiminnoissa, suunnittelussa, rakentamisessa ja parantamisessa.
Kilpailuun osallistui useita kymmeniä kouluja ja oppilaitoksia hankeraporteillaan. Kaikki hankkeet osoittautuivat hyvin korkeatasoisiksi ja monipuolisiksi. Koulujen pihoille oli rakennettu muun muassa uusia opetus- ja opiskelupaikkoja, kuten ulkoauditorioita, kasvihuoneita, puutarhoja, kierrätyspaikkoja ja kompostoreita. Pihoja oli siivottu ja uusia leikki- ja pelipaikkoja oli rakennettu. Turvallisuutta ja toiminnallisuutta oli parannettu istutuksia ja aitauksia uudelleen järjestelemällä. Viihtyisyyttä oli parannettu uusilla istutuksilla, istuskelu- ja penkkiryhmillä sekä leikki- ja pelivälineillä. Lisäksi monelle koulupihalle oli toteutettu erilaisia ympäristöön liittyviä taideteoksia.
Moniin pihahankkeisiin osallistuivat opettajien ja oppilaiden lisäksi vanhemmat, naapurit ja nuorisotyötä tekevät yhdistykset. Useimpien koulujen on tarkoitus jatkaa pihansa parantamista jatkossakin.
Koulupihakilpailun järjestivät Opetushallitus, Viherympäristöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen 4H-liitto, Nuori Suomi ja Lappset Group.
Lisätietoa: yliarkkitehti Reino Tapaninen, Opetushallitus, puh. 040 348 7121
Lisätietoa voittaneista hankkeista:
Peruskoulut
Limingan Ketunmaan ja Rantakylän koulut ovat toteuttaneet huolellisesti suunnitellut pihatalkoot, joilla koulupihojen toimivuutta ja viihtyisyyttä on oleellisesti parannettu. Pihatalkoot oli toteutettu koko kouluyhteisön yhteistyönä, ja oppilaat osallistuivat pihaparannuksen suunnitteluun ja ideointiin jo hankkeen alkuvaiheessa.
Pietarsaaressa on tehty valtakunnallisestikin merkittävää koulupihojen käyttöä tehostavaa työtä jo usean vuoden ajan. Lagmans skola ja sen ”Stans bästa skolgård” -hanke on hieno esimerkki pitkäjänteisestä yhteistyöstä ja koulupihan kehittämisestä viihtyisäksi ja ympärivuotiseksi oppimisympäristöksi.
Oulun Lintulammen koulu on käynnistänyt pihan parannushankkeen suunnittelun upealla ja kokonaisvaltaisella tavalla.
Lukiot
Kaarinan lukio on käynnistänyt sisäpihan parannushankkeen, jolla piha saadaan viihtyisäksi oleskelutilaksi sekä opetustilaksi mm. luonnontieteiden opetuksen käyttöön.
Tornion yhteislyseon lukion piha on rakentumassa monipuoliseksi toiminta-, oleskelu- ja oppimisympäristöksi, joka on esteettisesti korkeatasoinen. Piha palvelee varsinkin draaman ja kuvataiteen opetusta, tavoitteena on mm. kehittää ympäristömyönteistä toimintaa taiteen keinoin.
Ammatilliset oppilaitokset
Järviseudun Ammatti-Instituutti JAMI siirsi opetuksensa oppilaitoksen pihalle ja ulkoalueille yhdeksi viikoksi lukuvuoden alettua elokuussa 2008. Pihalla järjestettiin mm. opetusrasteja, demonstraatioita sekä syysmarkkinat, joilla esiteltiin koulun toimintaa kaikenikäiselle yleisölle. Viikon kestävä tapahtuma sai hyvän vastaanoton, ja siitä on tarkoitus muodostaa perinne tulevaisuudessakin.
Hämeen Ammatti-Instituutilla Mustialassa on pitkät näyttelyperinteet niin nautakarjan kuin hevostenkin osalta. Koulutilan eläinten kanssa on osallistuttu näyttelyihin, ja erilaisia näyttelyitä on järjestetty Mustialassa. Hevosten ja nautakarjan ulkomuodon arvosteleminen on kuulunut opetukseen 1800-luvun lopulta lähtien. Myös oppilaitoksen ulkopuoliset tapahtuman järjestäjät ovat löytäneet Mustialan pitopaikaksi omille tapahtumilleen. Näistä esimerkkejä ovat mm. valtakunnallinen poni- ja koiranäyttely. Varsinaista näyttelykenttää alueella ei kuitenkaan ole. Oppilaitos onkin ideoinut uuden näyttelykentän, jonka suunnittelutyö ja erilaiset laskelmat toteutetaan yhdessä opiskelijoiden kanssa osana opetusta. Oppilaat osallistuvat myös kentän käytännön rakentamiseen ja kunnossapitoon yhdessä koulutilan henkilökunnan kanssa.
Koulujen pihahankkeiden yhdyshenkilöt ja kilpailuraportit kuvineen:
- Rantakylän koulu, Liminka, raportti (pdf)
- Sari Sipola, puh. 08-381 469 - Lagmans skola, Jakobstad,raportti (pdf)(30 Mt)
- Jan Fellman, puh. 06-785 144 - Ketunmaan koulu, Liminka, raportti (pdf)
- Joni Kummala, puh. 08-381 471 - Lintulammen koulu, Oulu, raportti(pdf)
- Jari Haapalainen, puh. 044 703 9313 - Kaarinan lukio, Kaarina, raportti1 raportti2
- Kristiina Tarkiainen, puh. 040 770 8179 - Tornion yhteislyseon lukio, raportti (pdf)
- Teijo Kärkkäinen, puh. 040 500 2829 - Järviseudun Ammatti-Instituutti JAMI, raportti (pdf)
- Aana Vainio, puh. 06-241 2700 - Hämeen Ammatti-Instituutti Mustiala, raportti (pdf)
- Menna Rantala, puh. 040 35 29913