Kulttuuriperintö ja oppiminen -kirja on julkaistu

Opetushallituksen tiedote 24.2.2009

Kirjan tavoitteena on selkeyttää keskeisiä käsitteitä ja avata teorioita, joihin kulttuuriperintöopetuksen käytännöt perustuvat.

Opetushallitus, Suomen museoliitto, Museovirasto ja ympäristöministeriö ovat yhdessä tuottaneet ja julkaisseet kirjan ”Kulttuuriperintö ja oppiminen”.  Alan parhaat asiantuntijat ovat koonneet teokseen kulttuuriperintöopetusta tukevaa tutkimusta. Kirjan tavoitteena on selkeyttää keskeisiä käsitteitä ja avata teorioita, joihin kulttuuriperintöopetuksen käytännöt perustuvat. Artikkeleissa käsitellään muun muassa oppimiseen liittyviä prosesseja, ympäristöjä, dialogisuutta ja erilaisia taito- ja taideaineisiin liittyviä menetelmiä.

Kirja on syntynyt Suomen Tammi -verkoston aloitteesta. Se tarjoaa pohjaa keskusteluun tutkijoille sekä kasvatus- ja museokentän toimijoille ja edistää näin yhteisen kielen löytämistä koulujen ja kulttuuritoimijoiden välille.

Kulttuuriperintöosaamisen kehittäminen kuuluu koulujen perustehtäviin kaikissa koulumuodoissa. Tälle ajatukselle rakentuvat opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet. Sarjassaan jo 14. kulttuuriperintöopetusta tukeva julkaisu lähetetään kevään aikana kaikkiin Suomen yläkouluihin ja lukioihin.

”Kulttuuriperinnön tuntemus luo monin tavoin perustaa erilaisille tietämisen muodoille ja ajattelutaidoille. Se synnyttää osaamista, jolla on täyttöä monilla aloilla.”
Jorma Kauppinen, johtaja, yleissivistävä koulutus, Opetushallitus
Anja-Tuulikki Huovinen, pääsihteeri, Suomen museoliitto

Kulttuuriperintö ja oppiminen (pdf, 2,6MB)
Toimittanut Päivi Venäläinen
ISBN 978-951-9426-35-8

Kirjan voi ostaa Museoliiton toimistosta, Annankatu 16 B 50, 00120 Helsinki.
Tilaukset verkossa www.museoliitto.fi/julkaisut  > Kirjat > Muuta

Lisätietoja:
Heljä Järnefelt, Erityisasiantuntija
Opetushallitus
PL 380 (Hakaniemenranta 6)
00531 Helsinki
Sähköposti
Puhelin 040 348 7456