Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on
- Tukea kodin ja koulun kasvatustyötä, sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua.
- Edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa, sekä ennaltaehkäistä syrjäytymista ja lisätä osallisuutta.
- Tarjota lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan, sekä mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä, ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa.
Kunnan tulee hyväksyä toimintasuunnitelma aamu- ja iltapäivätoimintaa varten. Toiminnan suunnittelussa painotetaan muun muassa yhteistyötä kotien ja koulujen, eri hallintokuntien sekä toiminnan järjestäjien kanssa.
Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse, yhdessä muiden kuntien kanssa tai se voi hankkia palvelut esimerkiksi eri järjestöiltä tai yhteisöiltä. Kunnilla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tarjota toimintaa.
Kun kunta järjestää perusopetuslain mukaista koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa, se saa siihen valtionosuutta. Toimintaa tulee tarjota joko 570 tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana, kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle keskimäärin 3 tai 4 tuntia päivässä. Toimintaan osallistumisesta voidaan periä kohtuullisia asiakasmaksuja (60-80€/kk) Toimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti klo 7.00-17.00. Osallistuminen on lapselle vapaaehtoista.