Lomakkeet oppimisen ja koulunkäynnin tukeen
Mallilomakkeet perusopetuksen pedagogista arviota ja pedagogista selvitystä varten
Opetushallitus on valmistellut mallilomakkeet perusopetuksen pedagogista arviota ja pedagogista selvitystä varten.
Lomakkeet sisältävät kaikki ne asiat, jotka opetussuunnitelman perusteet normina edellyttävät. Näiden norminmukaisten kohtien lisäksi lomakkeisiin on lisätty muita tietoja sisältäviä kohtia, jotka ovat oppilaan tuen tarpeen arvioinnin kannalta hyödyllisiä. Mallilomakkeiden osiot on suunniteltu siten, että niiden harmaalla merkityille alueille voidaan kirjoittaa. Osiot suurenevat kirjoitettaessa. Lomakkeisiin on kuhunkin pääkohtaan jätetty yksi ruutu opetuksen järjestäjän mahdollisesti lisäämille asioille.
Opetuksen järjestäjät voivat käyttää myös omia lomakepohjiaan ja itse suunnittelemiaan lomakkeita. Niiden tulee sisältää kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden määräämät, pedagogista arviota ja pedagogista selvitystä koskevat asiat. Opetuksen järjestäjä voi tällöin käyttää Opetushallituksen laatimia mallilomakkeita oman suunnittelunsa pohjana.
Lomakkeet:
Pedagoginen selvitys (dot)
Pedagoginen arvio (dot)
Mallilomakkeet perusopetuksen oppimissuunnitelmaa ja HOJKSia varten
Opetushallitus on valmistellut mallilomakkeet perusopetuksen oppimissuunnitelmaa ja henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskevaa suunnitelmaa (HOJKS) varten.
HOJKS -lomakkeita on kolme erilaista:
- oppiaineittain opiskelevalle oppilaalle, oppilaalla ei ole yksilöllistettyjä oppimääriä
- oppiaineittain opiskelevalle oppilaalle, oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä
- toiminta-alueittain opiskelevalle oppilaalle
Lomakkeet sisältävät kaikki ne asiat, jotka opetussuunnitelman perusteet normina edellyttävät. Näiden norminmukaisten kohtien lisäksi lomakkeisiin on lisätty muita tietoja sisältäviä kohtia, jotka ovat toiminnan suunnittelun ja oppilaan tuen järjestämisen kannalta hyödyllisiä. Mallilomakkeiden osiot on suunniteltu siten, että niiden harmaalla merkityille alueille voidaan kirjoittaa. Osiot suurenevat kirjoitettaessa. Lomakkeisiin on kuhunkin pääkohtaan jätetty yksi ruutu opetuksen järjestäjän mahdollisesti lisäämille asioille.
Opetuksen järjestäjät voivat käyttää myös omia lomakepohjiaan ja itse suunnittelemiaan lomakkeita. Niiden tulee sisältää kaikki perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden määräämät, yksilöllisiä suunnitelmia koskevat asiat. Opetuksen järjestäjä voi tällöin käyttää Opetushallituksen laatimia mallilomakkeita oman suunnittelunsa pohjana.
On tärkeää, että koko henkilöstö tutustuu huolella muuttuneisiin perusopetuslain kohtiin sekä opetussuunnitelman perusteisiin. Myös lomakkeiden sisällön tuottamiseen perehtyminen ja siinä kouluttautuminen on yhteinen asia. Muutokset koskevat koko kouluyhteisöä.
Opetushallitus julkaisee myöhemmin lisää tukimateriaalia, mm. pedagogisen arvion ja selvityksen lomakkeet. Siihen asti pedagogisia arvioita ja selvityksiä voidaan tehdä niiden sisältöjen pohjalta, jotka löytyvät opetussuunnitelman perusteista.
Lomakkeet:
Oppimissuunnitelma tehostettua tukea varten (dot)
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) – Oppilaalla ei yksilöllistettyjä oppimääriä (dot)
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) – Oppilaalla yksilöllistettyjä oppimääriä (dot)
Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) – Toiminta-alueittain opiskeleva oppilas (dot)