Enstin Hankkeet ja raportit -osioon on koottu linkkejä ennakointiselvityksiin, tulevaisuusaiheisiin tutkimuksiin sekä muuhun ennakointityössä hyödynnettävään tietoon. Jokaisesta linkistä on laadittu lyhyt kuvaus, joka kertoo linkkisivun aiheesta ja sisällöstä. Kuvaukset ovat joko suoria lainauksia kyseisiltä sivuilta tai jonkin verran muokattuja.
Enstin ajantasalle saattamiseen liittyvät tavoitteet ja haasteet koskevat erityisesti tätä osiota. Uutta aineistoa sisällytetään tähän osioon vähitellen, ja mahdollista on, että myös rakenteellisia uudistuksia tehdään. Samalla myös vanhentunutta aineistoa poistetaan. Uudistamistyötä tehdään vuoden 2012 aikana.